Voi jestas. Huomenna joku uskonto ja minulla ei oikeastaan ole hajuakaan mistään. Tai siltä minusta tuntuu. Innostus vain on niin nollassa, kun haluaisin vain itkeä ja käpertyä nurkkaan yksikseni epämääräisen oloni kanssa. Kaipaan omaa rauhaa ja tilaa niin hirveän paljon, etten kestä enää tätä hirveää stressiä. Tämä on aivan perseestä suoraan sanottuna.
Kaiken lisäksi tämä uusi homojupakka vituttaa ehkä hivenen. Mitä helvetin väliä sillä on, mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan? KYSYNPÄHÄN VAIN. Ei mitään! Ei se kuulu kenellekään! Ei se ole meidän muiden asia kommentoida ja arvostella muiden rakkautta tai petipuuhia! Ihan sama kuin kävisin arvostelemaan heteroiden seksijuttuja. ... jota en tee koska se ei kuulu minulle.
Joten sanomattakin selvää, että minua ei kiinnosta lukea uskontoa. Onneksi se on vapaaehtoisena. Vaikka eipä se historiakaan kovin hyvin mennyt... No, syksyllä uusitaan. Äh kun inspiraatiokin on niin lukossa ja ties mitä. Onneksi kaikki on huomenna tähän aikaan ohi ja lauantaina vedän nupit kaakkoon hakemalla hetkeksi... toisenlaista taivasta.
Nyt vilkaisemaan vielä uskontoa. Vi ses!
24. maaliskuuta 2011
17. maaliskuuta 2011
Huoh
En muista milloin olisin viimeksi kirjoittanut jotain. Ja en nyt tarkoita typeriä koulutehtäviä tai mitään sellaista tylsää, vaan ihan oikeaa tekstiä. Tarinoita. Ficcejä. Ihan mitä tahansa. Nytkin minulla olisi oikeasti aikaa vain typeriin äidinkielen tehtäviin, mutta ne jäivät roikkumaan reaalin alkamisen stressistä.
Muutamalla sanalla historian yo-kokeesta: en tiedä, vituiksi meni mutta tulipahan tehtyä. :D
No se siitä aiheesta. Päässäni on alkanut olla ties mitä visioita, mutta en ole ehtinyt toteuttaa koska typerä koulu. Yäk. No, maanantaina viimeistään alan lukea uskonnon yo-kokeeseen. Sitten on vähän aikaa paussia yo-kokeista, ensi syksyyn asti, ja silloin viimeiset rutistukset äidinkielen ja englannin merkeissä.
Itse asiassa se, mikä sai minut kirjoittamaan, on Postcrossing. Aloitin sen tuossa... maanantai-iltana. Tiistaina menin hyppärillä ostamaan kortteja, ensimmäiset neljä lähtivät Alankomaahan, Saksaan, Jenkkeihin ja Taiwaniin. Olen melko innoissani, koska ! Se idea on niin hauska ja ihana ja piristävä, oikeasti. Joten olen vahdannut aivan innoissani, milloin korttini olisivat perillä ja tänään se saksalainen tyttö rekisteröi korttinsa! ♥ Ja se itse asiassa sai minut myös kirjoittamaan, kun perustin toisen blogin postcrossingille.
No, nyt on pakko mennä taas. Toivottavasti saan pian aikaiseksi oikeasti kirjoittaa, jopa tänne jotain järkevää. Vaikkapa Nanoilusta tai jostain. Ihan mistä tahansa kirjoittamiseen liittyvästä.
Muutamalla sanalla historian yo-kokeesta: en tiedä, vituiksi meni mutta tulipahan tehtyä. :D
No se siitä aiheesta. Päässäni on alkanut olla ties mitä visioita, mutta en ole ehtinyt toteuttaa koska typerä koulu. Yäk. No, maanantaina viimeistään alan lukea uskonnon yo-kokeeseen. Sitten on vähän aikaa paussia yo-kokeista, ensi syksyyn asti, ja silloin viimeiset rutistukset äidinkielen ja englannin merkeissä.
Itse asiassa se, mikä sai minut kirjoittamaan, on Postcrossing. Aloitin sen tuossa... maanantai-iltana. Tiistaina menin hyppärillä ostamaan kortteja, ensimmäiset neljä lähtivät Alankomaahan, Saksaan, Jenkkeihin ja Taiwaniin. Olen melko innoissani, koska ! Se idea on niin hauska ja ihana ja piristävä, oikeasti. Joten olen vahdannut aivan innoissani, milloin korttini olisivat perillä ja tänään se saksalainen tyttö rekisteröi korttinsa! ♥ Ja se itse asiassa sai minut myös kirjoittamaan, kun perustin toisen blogin postcrossingille.
No, nyt on pakko mennä taas. Toivottavasti saan pian aikaiseksi oikeasti kirjoittaa, jopa tänne jotain järkevää. Vaikkapa Nanoilusta tai jostain. Ihan mistä tahansa kirjoittamiseen liittyvästä.
15. helmikuuta 2011
Kiireellisyys
Harmittaa aivan kauheasti, kun en ole tänne mitään ehtinyt kirjoitella, eikä kiire tästä edes helpota vielä melkein vuoteen. Tai pahin kiire helpottuu maaliskuun 25. päivän jälkeen, jolloin on uskonnon kirjoitukset ja äh. Minua ei todellakaan kiinnostaisi istua koulun penkillä, kun voisin vaikka - kirjoittaa?
Kirjoittaminen muutenkin on jäänyt harmittavan vähälle koska koulu. Olen viimeiset neljä päivää siivonnut melko hulluna Malinin, uuden ilta- ja viikonloppuavustajani, kanssa, koska hän on todella hyvä siivoamaan! Kaapeista on lähtenyt paljon turhaa ja tänäänkin saatiin sulatettua pakastin koulussa olleen äidinkielen kokeen jälkeen. Olemme olleet siis ahkeria ja huomenna jatkuu.
Yritän saada itseni kirjoittamaan aiemmin, enemmän ja nopeammin tänne, koska kirjoittaminen. Minulla on ikävä sitä!
Palaillaan!
Kirjoittaminen muutenkin on jäänyt harmittavan vähälle koska koulu. Olen viimeiset neljä päivää siivonnut melko hulluna Malinin, uuden ilta- ja viikonloppuavustajani, kanssa, koska hän on todella hyvä siivoamaan! Kaapeista on lähtenyt paljon turhaa ja tänäänkin saatiin sulatettua pakastin koulussa olleen äidinkielen kokeen jälkeen. Olemme olleet siis ahkeria ja huomenna jatkuu.
Yritän saada itseni kirjoittamaan aiemmin, enemmän ja nopeammin tänne, koska kirjoittaminen. Minulla on ikävä sitä!
Palaillaan!
8. joulukuuta 2010
Ohi on
Marraskuu oli ja meni, ja voin tiivistää marraskuun yhteen asiaan:
Jep. En tiedä, voiko sitä sen paremmin kuvailla. Koko marraskuu oli tuskaa, tai ainakin melkein koko marraskuu, ei ehkä ihan kokonaan, mutta tietysti voin kiittää vain ihanaa Finin foorumia ja #nanorwimon kanavaa, jossa sai apua ja tukea. :) Olette ihania, ihmiset, ja yksin se vasta hirveää olisikin ollut!
Se ei ole siinä kunnossa, että voisin antaa ihmisten lukea sitä, ensimmäistä lukua lukuun ottamatta, koska olen sen jo yhdelle tai kahdelle ihmiselle antanut. Muu teksti on sen verran huonoa ja epäkelpoa, etten uskalla sitä jakaa juurikaan muille kuin itselleni. Valmiiksi sen aion silti saada, ja tarkoitan valmiilla sitä, että sen kehtaisi näyttääkin jollekin ihmiselle.
Jos joku kysyisi vinkkejä Nanon selättämiseksi, minulla ei olisi oikeastaan yhtäkään. Minulla oli tietokoneiden, minulla on siis pöytäkone ja läppäri, työpöydillä kalenterikuva ja se omalla tavallaan antoi tukea asiaan, koska tavallaan se piiskasi onnistumaan. Siinä kalenterissa oli siis vain kolmekymmentä ruutua, joissa oli 1-30 numerot päiviä kuvastamaan ja joka päivän kohdalla oli se sanamäärä, joka pitäisi olla sinä päivänä kasassa. Se auttoi hieman. Mutta ainoa oikeasti toimiva vinkki on tietysti se, että kirjoita niin paljon kuin pystyt, muuten et onnistu.
Olen helpottunut jollain tasolla, mutta tavallaan en, koska nyt stressaan ylioppilaskirjoituksia aivan liikaa. Ja varsinkin, kun haluaisin (ja osallistuinkin) Fandomnanoon Finissä. Siinä on tietysti helpompi urakka, aikaa kaksi kuukautta ja vain 10,000 sanaa per teksti. Ei se voi olla vaikeaa, ei Nanon jälkeen - eihän?
Näin minä uskottelen itselleni ja olen varma, että onnistun. Jos se uhkaa mennä vain kirjoittamiseksi, joka syrjäyttää historian (ja uskonnon) lukemisen, minun täytyy lopettaa. Toivottavasti tajuan sen itse. :D
Mutta nyt menen vielä hetkeksi kirjoittamaan ja tekemään tehtäviä ennen kuin alan lukea historiaa.
Hyvää myöhästynyttä Itsenäisyyspäivää!
MINÄ ONNISTUIN !!
Jep. En tiedä, voiko sitä sen paremmin kuvailla. Koko marraskuu oli tuskaa, tai ainakin melkein koko marraskuu, ei ehkä ihan kokonaan, mutta tietysti voin kiittää vain ihanaa Finin foorumia ja #nanorwimon kanavaa, jossa sai apua ja tukea. :) Olette ihania, ihmiset, ja yksin se vasta hirveää olisikin ollut!
Se ei ole siinä kunnossa, että voisin antaa ihmisten lukea sitä, ensimmäistä lukua lukuun ottamatta, koska olen sen jo yhdelle tai kahdelle ihmiselle antanut. Muu teksti on sen verran huonoa ja epäkelpoa, etten uskalla sitä jakaa juurikaan muille kuin itselleni. Valmiiksi sen aion silti saada, ja tarkoitan valmiilla sitä, että sen kehtaisi näyttääkin jollekin ihmiselle.
Jos joku kysyisi vinkkejä Nanon selättämiseksi, minulla ei olisi oikeastaan yhtäkään. Minulla oli tietokoneiden, minulla on siis pöytäkone ja läppäri, työpöydillä kalenterikuva ja se omalla tavallaan antoi tukea asiaan, koska tavallaan se piiskasi onnistumaan. Siinä kalenterissa oli siis vain kolmekymmentä ruutua, joissa oli 1-30 numerot päiviä kuvastamaan ja joka päivän kohdalla oli se sanamäärä, joka pitäisi olla sinä päivänä kasassa. Se auttoi hieman. Mutta ainoa oikeasti toimiva vinkki on tietysti se, että kirjoita niin paljon kuin pystyt, muuten et onnistu.
Olen helpottunut jollain tasolla, mutta tavallaan en, koska nyt stressaan ylioppilaskirjoituksia aivan liikaa. Ja varsinkin, kun haluaisin (ja osallistuinkin) Fandomnanoon Finissä. Siinä on tietysti helpompi urakka, aikaa kaksi kuukautta ja vain 10,000 sanaa per teksti. Ei se voi olla vaikeaa, ei Nanon jälkeen - eihän?
Näin minä uskottelen itselleni ja olen varma, että onnistun. Jos se uhkaa mennä vain kirjoittamiseksi, joka syrjäyttää historian (ja uskonnon) lukemisen, minun täytyy lopettaa. Toivottavasti tajuan sen itse. :D
Mutta nyt menen vielä hetkeksi kirjoittamaan ja tekemään tehtäviä ennen kuin alan lukea historiaa.
Hyvää myöhästynyttä Itsenäisyyspäivää!
4. marraskuuta 2010
Olipa kerran...
Tik.
Tak.
Tik.
Tak.
Räsähdys.
Epämääräisiä ääniä. Ihmisten huutoa. Joku huutaa melkein korvani juuressa. Haluaisin käskeä häntä olemaan hiljaa ja tukkimaan turpansa ennen kuin päätäni alkaa särkeä enempää.
On kliseistä sanoa, että ihminen tietää milloin on kuolemassa. Minä en tiedä olenko kuolemassa vai mitä tämä on, mutta en ainakaan ole niin elossa kuin olin eilen. Kun olin vielä – kuka minä olin eilen? Nielaisen ja pakokauhu hiipii salakavalasti mieleeni kuin varas ryöstettävään asuntoon.
Kuka minä olin eilen?
Muistojen pitäisi vilistä kai silmissä, kun ihminen pelkää kuolevansa tai on kuolemassa, mutta en tiedä olenko kuolemassa vai mitä tämä oikein on. Se on ehkä kliseistä, mutta, niin naurettavaa kuin se tällä hetkellä onkin, muistan kuulleeni joskus, että elämä vilisee kuin filmi silmien edessä. Ja vain siksi, koska päässäni ei vilise tällä hetkellä yhtään mitään ja tunnen outoa kihelmöintiä jossain aivojeni takaperukoilla. Joko en ole saanut mitään muistamisen arvoista aikaiseksi tämänhetkisen elämäni aikana tai –
– päässäni ei vilise mitään, koska minä kai kuolin jo?
It's started, baby!
MINÄ RAKASTAN KIRJOITTAMISTA!
Rakastan Nanoa! Rakastan ideaani! Rakastan maailmaa!
Rakastan Nanoa! Rakastan ideaani! Rakastan maailmaa!
... Voin vain sanoa, että suhteellisen hyvin pyyhkii. Tämän päivän saldoa on tietysti jäljellä, koska eilen olin edellä vain muutama sata sanaa ehkäpä, tämän päivän saldo siis ei ole kasassa. Olen vain yllättynyt siitä, kuinka helposti sitä tekstiä oikeastaan onkaan syntynyt, sillä tällä hetkellä sitä on tarkkaan ottaen 6,383 sanaa eikä täksi päiväksi olisi kuin vaivaiset muutama sata sanaa. Ajattelin silti yrittää saada 10,000 sanan rajapyykin jo tänään rikki, tai viimeistään huomenna. Se ei ole ollenkaan mahdotonta. Uskon niin.
Nyt olen vain rauhoittunut ja lämmittänyt itseäni teekupposen kanssa vihreä Poliisimestari-muumimuki seuranani luomusuklaapussiteetä hörppien. Uimisen jälkeen olen ollut hieman jäässä, mutta se alkaa helpottaa ja nyt tuoksuu aivan ihanalta, tai ainakin tässä mukin vieressä (okei, viimeiset pisarat menivät). Ehkäpä lämmitän kohta vielä toisen mukin ennen kuin syvennyn kirjoittamaan.
Mutta olen silti ylpeä itsestäni, kun olen pysynyt näin hyvin vauhdissa mukana, enkä varsinaisesti ole jäljessäkään. Paras ystäväni on kirjoittamassa myös Nanoa tänä vuonna, joten olemme olleet toisillemme ainakin hieman avuksi ja voimme tsempata, kun tuntuu, ettei mikään toimi. :)
Uskon, että tänä vuonna juhlistetaan sitä, että 50,000 sanaa on plakkarissa ja sitten vasta juhlitaankin, jos saan ideani järkevästi valmiiksi ja kirjaksi asti. Kunnianhimoinen? Kyllä. Hulluutta? Ehdottomasti.
Tällä hetkellä silti tunnen olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan.
31. lokakuuta 2010
Marraskuu = paniikki!
Voi jestas. Apua. Ääk. Jessus sentään. Hirvitys. Kammotus.
APUA!
APUA!
Keksisinköhän vielä joitain muita tilannetta kuvaavia sanoja, joita en olisi jo yllä käyttänyt? En tiedä. En osaa sanoa, koska alan - lievästi sanottuna - olla hivenen paniikissa! Olen nyt viimeiset, ehkä... puolitoista tai kaksi viikkoa vääntänyt ja kääntänyt Nano-ideaani päässäni enemmän tai vähemmän. Ja luulen, että se on enemmän kuitenkin.
Kun sain ideani ensimmäisen kerran, pohdin kirjoittavani siitä Script Frenzyyn, jossa on haasteena kirjoittaa sadan sivun käsikirjoitus huhtikuun aikana. No, feilasin sen aika loistavasti, koska en tainnut saada sivuakaan aikaiseksi. Ja vähän sama kävi viime vuoden Nanon kanssa, sain kyllä joitakin sivuja aikaiseksi, mutta aika heikoksi se saalis jäi.
Mutta en unohtanut ideaani täysin. Nanon ja marraskuun lähestyessä, minulle alkoi iskeä aikamoinen paniikki. Minulla oli se miljoona ideaa, joista piti valita se yksi jota työstää sen kuukauden ajan - ja ennen kaikkea, mistä saisi suht helposti se hirvittävät 50,000 sanaa.
Joten pääsin tähän kyseiseen ideaani korttien avulla. Kävin läpi kehityskelpoisimmat ideani, jotka keksin yhdeltä istumalta ja listasin ne neljän ryhmissä paperille, jolloin ryhmiä tuli kolme. Jokaisen ryhmän sisällä joka idealla oli oma maansa, esim. idealla 1 hertta, idealla 2 pata, jne. Nostin kortteja niin kauan, kunnes tuli jokin maa, joka oli kymmenen tai yli. Katsoin listasta vastaavan idean ja sitten kakkosryhmän kimppuun ja kolmannen, sen jälkeen tein vielä yhden kierroksen ns. voittajien väliltä.
Ja nyt minulla
Olen siis viimeiset noin puolitoista viikkoa vain suunnitellut, suunnitellut - ja hieman lisää suunnitellut aukkokohtia umpeen. Olen suunnitellut eri soittolistojakin ideaani varten. Pääosassa on koko idean kattava soittolista, joka voisi toimia niin ikään soundtrackinakin siinä tarinassa, sekä pari soittolistaa päähenkilöille. Minulla on kaksi päähenkilöä, joista kirjoitan ja loimme ystäväni kanssa kummallekin omat, omia musiikkimakuja vastaavat, soittolista.
Ajattelin itse asiassa, että voisin tehdä silläkin tavalla, että ottaisin jonkin toisen tai muutaman vaihtoehdon rinnalle, jos ei inspiroikaan ja voin vaihtaa sillä tavalla kirjoittamista sitten. Tavallaan kirjoittaisi rinnakkain hätävarana, jos iskee totaalinen kyllästyminen tahi jotakin muuta vastaavaa, mutta se nyt unohtui, joten taidan kuopata sen ellen päätä lennossa sitten vaihtaa.
Pitäisi kai olla helpottunut, kun on jotain mistä kirjoittaa, mutta... en tiedä olenko vielä helpottunut. Vaikka toisaalta odotan huomista intona, koska minulla on nimet, ammatit ja ties mitä, mutta pelkään, että minulla on liikaa jo tietoa päässäni tästä koko jutusta.
Voi jestas. Marraskuu, onneksi alat huomenna!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)